Leijona-kellobrändi uudistuu yhdessä mestarikelloseppä Kari Voutilaisen kanssa

Teksti: Maija-Liisa Saksa, artikkeli julkaistu Helsingin Sanomien kuukausiliitteen Suomi 2021 liitteessä 5.12.2020.

Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä: yhteistyössä mestarikelloseppä Kari Voutilaisen kanssa tästä yhdistelmästä syntyi ainutlaatuinen, maailmanvalloitukselle lähtevä Voutilainen X Leijona Heritage -kellomallisto. Se pohjautuu Suomen tunnetuimpaan, yli sadan vuoden ikäiseen Leijona-brändiin, jonka 1950-1970 -lukujen kellomalleja on modernisoitu maailman huippuihin kuuluvan kellosepän kanssa aikaa kunnioittaviksi mekaanisiksi rannekelloiksi.

Leijona Urho Kronografi "Toivo"Urho Chrono tarjoaa sporttiselle miehelle arjen luksusta hintaan 4990 euroa.

 

Laadukkaiden ja kestävien mekaanisten kellojen arvostus on noussut kohisten viime vuosina.
Haluamme olla tässä kehityksessä mukana ja uudistaa suomalaisille jo vuodesta 1907 aikaa näyttäneen, aina 1980-luvun alkuun saakka Sveitsissä valmistetun Leijona-kellon. Tarjoamme suomalaisille kuluttajille laadukkaan ja modernin mekaanisen kellomalliston, jota voi ylpeänä esitellä missä päin maailmaa tahansa, kertoo toimitusjohtaja Ari Törmälä Leijona-kellomerkin omistavasta Perkko Oy.stä.


Huippudesignia
Kari Voutilainen on yksi maailman kuuluisimmista mestarikellosepistä. Uransa alussa hän oli Perkon palveluksessa ja hänen ensimmäinen kellonsa oli Leijona, kuten monella muullakin suomalaisella.

Karin osaaminen ja valmistusresurssit ovat olleet arvokas apu Heritage-malliston suunnittelussa ja tuotannossa. Sen myötä kellot ovat näkemyksemme mukaisesti ja Leijonan perimää kunnioittaen huippuluokkaa niin designiltaan, kuin tekniikaltaan. Kellot valmistetaan Voutilaisen omissa tehtaissa Sveitsissä ja viimeistelyssä on paljon puhdasta käsityötä. Esimerkiksi kellotaulun yksityiskohdat ovat pitkälti käsityötä, kertoo brändi-johtaja Jaana Painilainen.


Kronografista pukukelloon
Mallistoon kuuluu kolme erilaista, eri tilanteisiin sopivaa kelloa: Urho Chrono, Oiva Classic ja Jalo Sport. Ensimmäisen malliston nimet ovat kunnianosoitus Perkon perustajaveljeksille.

Malleista teknisin on Urho, jonka design on perinteinen kronografi. Sen sporttinen muotokieli tarjoaa vauhtia arvostavalle miehelle arjen luksusta. Oiva on puolestaan hillitympi kolmiviisarinen pukukello, jonka rinnalla Jalo on 70-luvun vahvan ja sporttisen muotokielen omaavana nappiva-linta hieman isompaan ranteeseen.

Leijona Oiva Classic

Leijona Heritage -malliston Oiva Classic on tyylikäs, kolmiviisarinen pukukello, hinta 2590 euroa.


Kellotaulujen värivaihtoehdoiksi haluttiin klassisia, Leijona-henkisiä vahvoja perusvärejä. Tämän pohjalta Kari Voutilainen tiiminsä kanssa päätti, miten kellotaulujen värjäysprosessi tehtiin halutun ja pysyvän lopputuloksen saamiseksi. Tämäkin osaaminen on Voutilaisella maailman parasta, kertoo suunnittelutyössä vahvasti mukana oleva Jari Mantila.

Kellojen design on viimeistä piirtoa myöten harkittu. Kuoren eri osat on viimeistelty käsin hiomalla niihin erilaisia kiiltäviä, harjattuja ja satiinipintoja. Tinkimättömyyttä osoittava käsityön määrä nostaakin Leijonan tavan-omaisuuden yläpuolelle.

Kari VoutilainenMaailmankuulun kellosepän Kari Voutilaisen kanssa suunniteltu Leijona Heritage -kellomallistossa on kolme eri luonteista kellomallia: Urho Chrono, Oiva Classic ja Jalo Sport.